<img height="1" width="1" src="https://www.facebook.com/tr?id=460559094519712&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Levi jälleen suosituin kaudella 2018-2019

13.05.2019

Levi Ski Resort oli kuluneella talvikaudella 2018-2019 jälleen Suomen suosituin hiihtokeskus. Levillä asiakaskohtaisia hiihtopäiviä kertyi kuluneena kautena yhteensä 443 360 kappaletta, joka on enemmän kuin muiden kotimaisten hiihtokeskusten vastaava tunnusluku. Asiakaskohtaisten hiihtopäivien määrä Levillä kasvaa vakaasti. Kasvua oli kuluneella kaudella 1,6 prosenttia edelliseen kauteen nähden.

Toimitusjohtaja Jouni Palosaari Levi Ski Resort Oy:stä kertoo, että tällainen tulos on erityisen palkitseva vähälumisen talvikauden jälkeen.

– Kuten on moneen otteeseen uutisoitukin, Lapissa on tänä talvena kärsitty meille yleensä ottaen varsin poikkeuksellisesta lumenpuutteesta. On hienoa, että olemme onnistuneet tekemään tällaisen tuloksen olosuhteista huolimatta. Se osoittaa, että mittava lumetuskalustomme mahdollistaa avoimet ja hyväkuntoiset rinteet myös haastavampina talvina, sanoo Palosaari.

Levi Ski Resortin tuore liiketoimintajohtaja Marko Mustonen kertoo, että rinnekeskuksessa on voimakas kehitys käynnissä. Tulevalla kesäkaudella Levin asemaa ympärivuotisena keskuksena vahvistetaan entisestään ja digitaalista asiakaskokemusta kehitetään. Samalla Levin länsirinteillä rakennetaan historiallista Levi West Point -laajennusta sekä uraauurtavaa Doppelmayer D-Line -tuolihissiä.

– Kehitämme ympärivuotista tarjontaamme koko ajan. Kesäkaudella tarjontaamme kuuluvat mm. Euroopan laajimpiin lukeutuva seikkailupuisto, erinomaiset maasto- ja alamäkipyöräilyreitit, sekä monipuoliset lasten ja koko perheen harrastusmahdollisuudet kesäkelkkoineen ja liikennepuistoineen, kertoo Mustonen.

– Samalla meneillään on Levi Ski Resortin suurin rakennushanke vuosiin. Huippumoderni Levi West -tuolihissi avataan tulevalle talvikaudelle 2019-2020 ja sen ympärille rakentuu myös uusi Levi West Point -alue, jonka ensimmäisten rakennusten odotetaan olevan käytössä kaudella 2020-2021. Hankkeen kokonaisinvestointi on noin 30 miljoonaa euroa ja tuolihissin osuus on tästä noin 8 miljoonaa euroa, jatkaa Mustonen.

KUVA_Levi Westin rakentaminen_Marko Mustonen_Jouni Palosaari

Levin länsirinteillä rakennetaan historiallista Levi West Point -laajennusta. Kuvassa Marko Mustonen ja Jouni Palosaari.

Levi Ski Resort Ltd on monipuolinen matkailun palveluyritys, joka jokaisena talvikautena pitää huolta lähes puolesta miljoonasta onnistuneesta rinnepäivästä. Ensiluokkainen palvelu, nykyaikaisin saatavilla oleva rinneteknologia sekä jatkuva uusien rinnetuotteiden kehittäminen ovat kulmakiviä positiivisen rinnekokemuksen taustalla. Levi Ski Resort panostaa ympärivuotisten outdoor-elämysten kehittämiseen lukuisten aktiviteettien muodossa Lapin luonnon tarjoamassa ainutlaatuisessa ympäristössä.

Levin lippulaivoina toimivat lukuisat tapahtumat, joista merkittävimpänä vuosittainen alppihiihdon maailmancupin pujotteluavaus, joka kerää kansainvälisesti valtavan huomioarvon. Levi on sitoutunut ISO 14001 -ympäristöjärjestelmään ensimmäisenä pohjoismaisena hiihtokeskuksena. Yhtiön tärkeimpänä arvona on arktisen ympäristön kunnioittaminen ja vaaliminen.    

Oy Levi Ski Resort Ltd:n liiketoiminta keskittyy hissilipunmyyntiin, hiihdonopetukseen, vuokraamotoimintaan sekä tekstiilikauppaan. Lisäksi tytäryhtiö Oy Levi Restaurants Ltd tarjoaa rinneravintolapalveluita. www.levi.ski

 

Levi Ski Resort Tiedote Uutinen

Uusimmat julkaisut

Tilaa uutiskirje