<img height="1" width="1" src="https://www.facebook.com/tr?id=460559094519712&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Jätteiden lajittelun edelläkävijältä kysytään myös neuvoa

31.03.2020

Levin hiihtokeskuksessa jätteiden lajittelua aloiteltiin jo 1980-luvulla. Nyttemmin myös omat lajittelusymbolinsa kehittänyt hiihtokeskus tunnetaan matkailutoimijoiden keskuudessa jätteiden lajittelun edelläkävijänä, jolta kysytään myös neuvoa.

Kysyimme lajittelusta hiihtokeskuksen jätteiden lajittelun aikoinaan aloittaneelta ympäristövastaavalta, rinnepäällikkö Hannu Mäkitalolta sekä Levi Ski Resortin nykyiseltä ympäristövastaavalta Heikki Saarensalmelta.

– Aloitimme Levillä ympäristötyötä jo 1980-luvun puolella. Lajittelu oli tuolloin käytössä huoltotoimintojen jätteiden osalta, ja vuonna 1987 pilotoimme myös jo kolmea bioöljyllä toimivaa rinnekonetta. Saimme näistä varhaisista toimenpiteistämme ympäristötunnustuksenkin Pidä Lappi siistinä ry:ltä, kertoo rinnepäällikkö Hannu Mäkitalo.

– Olemme monesti menneet aika etukenossa toimintojemme kehittämisessä. Tälläkin hetkellä meillä lajitellaan kovien muovien lisäksi myös värilliset ja kirkkaat pehmeät muovit, vaikka alueen jätehuolto ei pysty näiden muovien osalta täysin meitä vielä palvelemaankaan, jatkaa Hannu.

Nykyinen ympäristövastaava Heikki Saarensalmi kertoo, että asiaa pyritään aktiivisesti ratkaisemaan yhteistyössä jätealan toimijoiden kanssa.

– Tällä hetkellä valtakunnallisetkin jätealan toimijat ovat joutuneet vielä toteamaan, ettei heidän palvelunsa ulotu muovien osalta vielä näin pohjoiseen. Tästä huolimatta olen luottavainen siihen, että saamme jätetoimijat mukaan talkoisiimme myös muovin osalta jo kuluvan vuoden aikana, sanoo Heikki Saarensalmi.

– Tänä päivänä meillä lajitellaan 18 eri jaetta: pullot ja tölkit, muovi, biojäte, pahvi ja kartonki, paperi, lasipakkaukset, metalli, energiansäästölamput, sähkö ja elektroniikka, paristot ja pienakut, puu, kyllästetty puu, rakennusjäte, kumit, loisteputket, akut, maalijäte sekä öljyt, listaa Heikki.

– Lisäksi kannustamme asiakkaitamme tunturissa ja ravintoloissamme sijaitsevilla jätepisteillä lajittelemaan omat jätteensä. Hiihtokeskuksen ravintoloista löytyy kolme ja rinnealueilta 27 lajittelupistettä, joissa on kaikissa mahdollisuus lajitella kolmea eri jaetta: polttokelpoinen jäte, pullot ja tölkit sekä muovijäte.

– Olemme sijoittaneet rinnealueilta löytyvät 27 lajittelupistettä siten, että jokaiselta hissilinjalta löytyy vähintään yksi piste. Vilkkaimmilla hissilinjoilla pisteet löytyvät sekä ylä- että ala-asemilta. Rinnealueet ovatkin silminnähden siistiytyneet. Maassa on roskaa vähemmän, ja esimerkiksi tyhjiä tölkkejä ja pulloja ei enää juurikaan löydy muualta kuin kierrätyspisteistä, Heikki summaa.

 

Levin alueelle kehitettiin omat jätteiden lajittelusymbolit

Osana jätteiden lajittelun kehittämistä Levi Ski Resort päätyi myös kehittämään uudet jätteiden lajittelusymbolit.

– Totesimme, että tarvitsemme kaikille lajittelemillemme jakeille omat symbolit, jotta lajittelua voidaan tehokkaasti ja selkeästi ohjeistaa eri yhteyksissä. Olikin melkoinen yllätys, ettei yhtenäistä merkistöä ollut ennestään olemassa edes tällaisille perusjakeille. Jouduimme lopulta luomaan symbolit itse, ja ne ovatkin sittemmin herättäneet paljon kiinnostusta myös maanlaajuisesti eri toimijoiden keskuudessa, kertoo Heikki.

Jätteiden lajittelusymbolit

– Saamme tätä nykyä yhteydenottoja, joiden mukaan meidän tunturiroskistemme ja lajittelumme toteutusta on vinkattu useammalta taholta hyvänä toteutuksena. Meiltä haetaan oppia ja halutaan tulla myös tutustumaan, kuinka olemme nämä asiat järjestäneet. Tällainen kiinnostus on varmasti paras mahdollinen tunnustus sille työlle, mitä olemme lajittelumme kehittämiseksi tehneet, toteaa Heikki.

 

Yhteinen asia

Levi Ski Resortin projektikoordinaattori Tuukka Sutinen kertoo, että lajittelusymbolit otettiin käyttöön myös koko Levin matkailualueella, kiitos Kittilän kunnan.

– Kittilän kunta koordinoi alueen yhteistyötä myös ympäristöasioissa. Levin matkailualueen jätehuollon kehittämissuunnitelma -hankkeen piirissä virisi keskustelu, jonka myötä kehittämämme merkit jalkautuivat koko alueen käyttöön, ja niitä myös parannettiin edelleen yhteistyössä mm. Lapin jätehuollon kuntayhtymän Lapecon kanssa. Sittemmin alueen matkailumarkkinointiorganisaatio Visit Levi on hallinnoinut symbolien jakelua alueen toimijoille, kertoo Tuukka.

– Jätehuollon kehittäminen on alueen yhteinen asia, jossa Levi Ski Resort näyttää esimerkkiä mm. järjestämällä taas maailman ympäristöpäivänä 5.6.2020 edellisvuoden tapaan tunturin siivouspäivän henkilökuntansa voimin. Haastamme samalla muut alueen toimijat osaltaan kantamaan kortensa kekoon matkailualueen hyväksi. Paikalliset yhdistykset, kuten urheiluseura Immelän Vihurit, ovat tätä työtä vapaaehtoisvoimin tehneetkin jo vuosia, sanoo Tuukka.

Tiesitkö, että Levi on Pohjoismaiden ensimmäinen ISO 14001 -ympäristösertifikaatin saanut hiihtokeskus? Tutustu ympäristötyömme 8 tärkeimpään osa-alueeseen ja lumetuksemme resurssi- ja energiatehokkuuden kehittämiseen. Muista jakaa myös omat ympäristötekosi kanssamme #sustainablelevi -tunnuksella somessa!

Levi Ski Resort

Uusimmat julkaisut

Tilaa uusin blogikirjoitus sähköpostiin